Ruffix-läpivientivalumuotti on Jorma Jolman tekemä innovaatio, jonka kehittäminen ideasta toimivaksi tuotteeksi alkoi jo vuonna 2005.

Tuotteen kehitystyössä on ollut mukana TE-keskuksen konsultoivana asiantuntijaorganisaationa joensuulainen TotalDesign Oy. Muotin valmistaa Pohjoismainen Solumuovi Oy. Kuljetuskumppani on Suomen Posti.

Läpivientivalumuotin ensimmäinen prototyyppi valmistui testattavaksi elokuussa 2006. Tuote saatiin myyntiin vuoden 2006 lopussa.

Vuonna 1965 syntynyt muurari Jorma Jolma on toiminut vuodesta 1984 lähtien käytännön muuraus- ja laatoitustöissä rakennustyömaalla eri työnantajien palveluksessa.

Olen suorittanut tuotekehittelijän ammattitutkinton.  Spinner ideakilpailun voitto 2009.

Ruffix Oy:n toiminta perustuu joustavuuteen: olemme sitoutuneet kehittämään toimintaamme sisäisen arvioinnin lisäksi asiakkailta saamamme palautteeb avulla. Rakennusalan ammattilaisena olet tärkein yhteistyökumppanimme. Kustannustehokkuuskaan ei ole meille vieras asia: kun tuote on edullinen, laadukas ja nopea asentaa, osa kustannushyödyistä siirtyy visiomme mukaisesti asiakkaalle.

Ruffix Oy:n kotipaikka on lokakuusta 2011 alkaen Oulu. Toimintamme jatkuu entisellään.

Ruffix Oy:n markkina-alue on koko Suomi.

MUURAUS-, RAPPAUS- JA LAATOITUSURAKOINTI:

Vuonna 2006 perustettu Ruffix Oy (Y-tunnus 2027577-3) tekee kustannustehokkaasti ja ammattitaitoisesti kaikenlaiset muuraus-, rappaus- ja laatoitustyöt.

Ruffix Oy:n toimialana on muuraus-, rappaus- ja laatoitusurakoinnin lisäksi rakennustuotteiden suunnittelu ja valmistuttaminen.

RUFFIX Oy

Yrityksemme tarjoaa tulityökorttikoulutukset sekä työturvallisuuskorttikoulutukset.Toimimme pääsääntöisesti Pohjois- ja Keski-Suomen alueella. Kauttamme myös täsmäkoulutukset yrityksille

Yhteystiedot

Koulutukset

  • Tulityökorttikoulutus
  • Työturvallisuuskorttikoulutus

Tuotteet

  • RUFFIX ® Läpivientivalumuotti

© Ruffix Oy

sulje